Mökkihöperöt

Ajamme hiljaisuuden vallitessa. Tie kiemurtelee kaunista saaristotietä. Nautin maisemista. Syksyn merkkejä on jo siellä täällä. Vaahteran lehdet ovat alkaneet ensimmäisinä vaihtamaan väriä, ja peltotöitäkin on näköjään jo aloiteltu, vaikka suurimmaksi osaksi vilja on vielä tuulen armoilla pellossa. Hedelmäpuissa alkaa sato olla myös pikku hiljaa poimittavissa. Aamu on valjennut aurinkoisena, mutta nyt pilviä on alkanut kerääntymään taivaalle. Toivon, että saamme olla mahdollisemman paljon tänään ulkona, ja pidän peukkuja aurinkoisen syyspäivän puolesta. Vilkaisen Janusta, mutta hän näyttää uponneen ajatuksiinsa. Hän ajaa hyvällä rutiinilla ja sujuvasti. Kosketan kevyesti Januksen käsivartta. Hän havahtuu tähän hetkeen, ja ottaa käteni omaansa. ”Olemme kohta perillä”, Janus sanoo. Huomaan hänen äänessään liikutuksen. Katselen miehen profiilia, ja hän virnistää minulle miltei ujosti. Nojaan Januksen suuntaan, ja hipelöin hänen niskaansa. Hän tuntuu nyt todella heräävän mietteistään ja on vahvasti läsnä luoden seikkailuhenkisen katseen suuntaani. Tekee mieli nauraa ääneen. Tuossa miehessä sitä haastetta riittää!

Mökki on todella kauniilla paikalla aivan meren tuntumassa. Mökin takana kasvaa mäntymetsää antaen suojaa pohjoistuulelta. Muuten tässä ollaankin ihan meren armoilla. Rantakalliot ovat hioutuneet tasaisiksi pinnaltaan, ja niissä on mukavia pikku poukamia, jossa istuskella merta katsellen. Nyt merellä käy tuuli, joka nostattaa pieniä vaahtopäitä. Kauempana näen ison rahtialuksen kyntävän eteenpäin. En ole itse mikään suuri merenkävijä, mutta nautin rantaelämästä juuri tässä muodossa. Suomen saariston karu kauneus koskettaa ja rauhoittaa. Mökki puolestaan on konstailematon ja istuu ympäristöönsä paremmin kuin hyvin. Erillinen saunamökki on rannan tuntumassa, ja nyt sen piipusta nousee savu. Janus on laittanut saman tien saunan tulemaan. Nyt hän ilmestyy saunan ovesta ja lähettää lentosuukon suuntaani, ja painuu mökkiin sisälle. Hetken kuluttua hän liittyy seuraani rantakalliolle mukanaan mukilliset kahvia irlantilaisittain.

Ihana päivä! Leppoisa tunnelma ja rento touhuaminen yhdessä ulkosalla ovat luoneet mukavan tunnelman ja raukeuden jäseniin. Välillä olemme istuneet kalliolla herkuttelemassa lämminsavulohileivillä, ja sitten kävimme kävelemässä rantaa pitkin saaren toiselle puolelle, kunnes saunan lämmettyä pääsimme kylpemään. Saunassa ei ole sähköjä, joten vedet tehtiin perinteisesti sekoittamalla kuuma vesi padasta kylmään kantoveteen. Janus oli laittanut muutaman kynttilän tunnelmaa luomaan, ja varannut saunajuomaksi kuohuviiniä cooleriin. Toimii! Saunoimme pitkän kaavan mukaan hitaasti ja nautinnollisesti. Välillä kävimme pulahtamassa viileään meriveteen, ja sitten taas uudelleen löylyihin. Illan pikku hiljaa pimetessä olimme vielä pyyhkeisiin kääriytyneinä saunan terassilla. Tuntui siltä, kuin aika olisi menettänyt merkityksensä. Ihan kuin iäisyys olisi tässä ja nyt, ja olisimme Januksen kanssa jääneet vain tähän hetkeen kellumaan. Puhuimme merestä ja hetken kauneudesta, mutta välttelimme sitä tosiasiaa, että tämä on meidän viimeinen yhteinen hetkemme, ehkä koskaan.

Kävelin paljain jaloin ihan veden ääreen. Kallio tuntui vielä hieman lämpimältä melkoisen aurinkoisen syyspäivän jäljiltä. Tuuli tuntui vielä, mutta nyt se oli jo pikku hiljaa tasaantumassa. Janus tuli verkkaisesti taakseni, ja kietoi kätensä ympärilleni tutuksi muodostuneella ja turvallisella tavalla. Kaipaus tulvahti lävitseni, ja käännyin kiivaana miehen kanssa kasvotusten. Janus vastasi vähintäänkin samalla mitalla suudellen armottomasti kuin susi Hukkanen, ja pian olimme täydessä touhussa rantakalliolla. Täyttymyksen hetkellä nojauduin selkä kaarella taaksepäin kasvot kohti pimenevää taivasta. Pilvet kulkivat taivaalla musteen sinisinä. Taisin nähdä tähtiäkin.

Sininen hetki

Elämä on hyvää – hetkittäin. Vaikka en nyt ihan vaaleanpunaisessa hattarassa ole itseäni kierittänyt, niin makeaa on oleminen. Monena aamuna olen herännyt raukeana ja muistanut kuinka hyvä on toista rakastaa. Ja sitten on ollut niitä aamuja, jolloin ei ole tarvinnut vain muistella, vaan kääntyä kyljelleen, pöyhiä peittoa ja painautua kiinni mieheen. Mies on murahtanut jotain unisesti ja kietonut minut syleilyynsä. Olen nauttinut vartalon lämmöstä ja läheisyydestä, jaetuista suihkuhetkistä ja rauhallisista aamuntunneista, kun ei ole kiire minnekään. Ajattelen lämmöllä myös niitä aamuja, jolloin yöunet ovat jääneet vähiin, ja aamu on yllättänyt uniset. Kiireisten aamutoimien ja äkkilähtöjen lomassa olemme vaihtaneet huvittuneita katseita kuin salaliittolaiset tai pahaiset kakarat, unohtamatta pikaisia suudelmia ovella.

Tuntuu tavallaan hassulta, että olemme Januksen kanssa tunteneet toisemme vasta joitakin viikkoja, sillä niin nopeasti ovat kuviot ja rutiinit loksahtaneet yhteen. Janus on kiireinen, emmekä näe päivittäin. Kumpikaan meistä ei ole sillä tavalla puhelimeen kiinni kasvanut, että vaihtaisimme kymmeniä lemmenviestejä tai puheluita lounasaikaan mennessä. Silloin tällöin saan häneltä muutaman rivin sähköpostin tai viestin, jotka saavat hymyilemään ja kaipaamaan. Joskus soitan Janukselle vain kuulakseni hänen äänensä, mutta useimmiten jaksamme odottaa. Sillä sitten kun olemme yhdessä, niin, silloin kaikki on niin kuin pitää. En osaa tuota paremmin kuvata. Sanat ovat rajalliset. Rakkaus on avaruus.

Tiedän hänestä nyt paljon enemmän. Kiireettöminä aamuina, kun hän on rento ja hyväntuulinen rakastelun jälkeen, saan kuulla hänen matkoistaan. Kuuntelen ja ihailen miestäni. Janus on hyvä kertoja, ja hänen äänensä kuunteleminenkin on kiihottavaa. Vaikka tunnen jo Januksen hyvin, on hänessä umpimielinen puoli, jota lähelle ei pääse. Olemme nyt niin kiinni toisissamme, että tunnen suurta yhteenkuuluvaisuutta Januksen kanssa. Olen muutaman kerran kuitenkin yllättynyt hänen kyvystään tehdä kylmästi päätöksiä ainoastaan faktojen perusteella jättäen tunteet sivuun. Hänessä on räjähtävää voimaa, joka yleensä pysyy korrektin käytöksen kätköissä. Joskus on juolahtanut mieleen, että enpä haluaisi Janusta vihollisleiriini. Nyt taidamme kuitenkin pelata samassa joukkueessa.

Syksyn tuntua on jo ilmassa. Monen sateisen harmaan päivän jälkeen saatiin vaihteeksi aurinkoa ja lämpöä. Huokailin tyytyväisenä takapihalla, ja mietin mitä voisin tehdä puutarhani hyväksi ensi kevättä ajatellen. Janus saapui näyttäen syötävän hyvältä. Aloin heti kertoa innoissani pihasuunnitelmistani, mutta puutarhanhoito ei tuntunut Janusta tänään erityisemmin kiinnostavan, ja hän kietoi kätensä ympärilleni ja hieroi parransängen karkeaa leukaansa kaulaani. Hän suukotteli niskaani, ja kertoi haluavansa minut välittömästi mukaansa. Enempää mies ei suostunut paljastamaan, eikä hän edes antanut minun lähteä vaihtamaan vaatteita.

Etupihalla meitä odotti tandempyörä, sellainen musta ja vähän rautakangen oloinen mutta hurmaava. Tavaratelineellä näkyi myös reilun kokoinen eväskori. Janus kumarsi leikillisen kohteliaasti ja sanoi: ”Rouva on hyvä, ja käy satulaan”. Olin erittäin otettu yllätyksestä, ja tein työtä käskettyä.

Ajoimme minulle tuttua rantareittiä muutaman kilometrin eteenpäin, ja käännyimme pikkuiselle sivutielle. Vähän matkan päässä oli mukavan näköinen piknikpaikka, ja laitoimme pyörän parkkiin puuta vasten. Janus levitti rantaniitylle pari vilttiä, ja kävimme nauttimaan iltahetkestä, eväistä ja toisistamme. Janus kaivoi eväskoristaan termospullon, ja kaatoi meille kahvit mukeihin. Mikähän siinä on, että kahvikin voi maistua aivan älyttömän hyvälle ulkosalla? Evääksi hän oli laittanut lenkkimakkaravoileipiä. ”Aitoa sinistä”, hän vakuutti näyttäen aika velmulta. Söimme hiljaisuuden vallitessa, ja ihailimme merimaisemaa. Sitten Janus keräsi mukit pois ja pyysi viereensä köllöttelemään. Näin heti hänen ilmeestään, että nyt on miehellä lepäilyä aktiivisempi toiminta mielessä. Kävin Januksen viereen makaamaan, ja hitaasti nautimme yhdessäolosta silitellen ja hyväillen. Janus eteni puseroni napeille, ja tunsin pientä epävarmuutta. Uskaltaisiko sitä käydä tositoimiin, kun on kuitenkin vaara tulla yllätetyksi? Janus katseli silmiin hellästi, ja haastoi intohimoisin suudelmin. Tunsin halun kasvavan, ja unohdin muun maailman, ja keskityin vain meihin ja tähän hetkeen.

Hieman hengästyneenä kierähdin Januksen viereen, ja katselimme sinistä taivasta. Hengityksen tasaannuttua Janus pudotti pommin.

- Susanne… minulla on kerrottavaa.

- Rakas?

- Muutama kuukausi sitten hain erästä työpaikkaa, tai se on kyllä enemmänkin kuin pelkkä työpaikka, sellainen elämäntapa tehtävä pikemmin, Janus sanoo ja silittelee kevyesti kasvojani.

- Okei? Odotan miehen jatkavan, ja huomaan jännittäväni niskaani.

- Se hakuprosessi on nyt edennyt, hmm, mutkien kautta, ja nyt on käynyt niin, että minut on valittu. Janus kääntää katseensa merensuunnalta takaisin minuun, ja antaa minun hetkisen sulatella tietoa.

- Onneksi olkoon kulta! En tiennyt, että olet hakenut uusia haasteita, totean, ja alan vaistomaisesti toisella kädellä hieromaan hartioitani.

- Annas kun minä, sanoo Janus, ja alkaa vahvoin ottein pehmentämään jäykistynyttä niskaani.

- Susanne, se työ ei ole Suomessa, vaan Santiagossa.

- Niin, että Chilessä? kysyn ja koetan saada jollain tavalla asiasta kiinni.

- Chilessä!

Pommi on pudotettu. Olen jotenkin turta, enkä osaa asiaa kommentoida suuntaan tai toiseen. Janus sanoo, että on lähdössä jo vajaan kolmen viikon kuluttua. Makaan edelleen viltillä meren rannalla rakkaani vieressä, ja taivas on kaukana ja niin sininen. Tosin en tässä mielentilassa pahemmin yllättyisi, vaikka maapallo olisi juuri lakannut pyörimästä akselinsa ympäri.

Elämä on teatteria

Nyt on se melkoisen kuuluisa lerssi otsassa. Menin unohtamaan Carloksen gallerian valokuvanäyttelyn avajaiset! Palailtuani maalta inventoin käsilaukkuani, joka on kokoluokkaa koko elämä ja vähän muutakin, ja löysin Carloksen antaman käyntikortin. Otin välittömästi linjat Carlokselle, ja pahoittelin, että tällainen unohdus pääsi käymään. Herra galleristi ei ollut ilmeisesti huomannut poissaoloani, kuinka ollakaan, ja sovimme, että tulen katsastamaan näyttelyn lähipäivinä.

Valokuvanäyttely oli oiva ponnahduslauta mukavaan tyttöjen iltaan kaupungilla. Houkuttelin Sadun mukaan kaupunkikierrokselle, joka aloitettiin Silvastin kuvia katsellen. Näyttely sinällään ei ollut mikään järisyttävä kokemus, mutta erittäin hyviä otoksia oli ripustettuna gallerian seinille. Kuvat olivat enemmän teknisesti ansioituneita kuin tunnelmaltaan sykähdyttäviä. Näyttelystä matka jatkui terassikierrokselle, ja ilta oli siihen mitä mahtavin. Kuuman kesäpäivän pikku hiljaa viilenevä ilta oli saanut terassit täyttymään. Liekö sitten lämpimän sään, ja sitä myötä vähenevän vaatetuksen syytä, kun porukat tuntuivat olevan välittömällä ja hyväntuulisella asenteella liikkeellä. Toppa-asuistaan kuoriutuneet suomalaiset saavat lämmitellä luitaan muutaman häviävän päivän tai viikon. Ja niitä päiviä ei kannata tuhlata sisällä kyyhöttäen.

Satu yritti haastaa minut vanhojen (hyvien) päivien hengessä terassiturnajaisiin, joka tarkoittaa sitä, että kaupunkia kierretään yksi juoma per terassi periaatteella. Epäilin vahvasti turnauskuntoni kestävyyttä, ja yritin tinkiä urakkaa hieman naisellisimpiin mittasuhteisiin. Sitä paitsi juottoloita on sangen tiheästi tarjolla, ja miltei jokaisella itseään kunnioittavalla kuppilalla on jonkinlainen terassintynkä, johon parkkeerata juomansa nauttimaan. Aloitimme kierroksen perinteitä kunnioittaen kippistellen mansikka margaritoja.

Jokusen välietapin, ja aika monen virkistävän juoman jälkeen päädyimme ravintola Teatteriin. Terassilla oli mukava istuskella ja katsella ihmisiä. Satu alkoi jo olla aika hyvässä menossa. Hän ei ole niitä tämän maan hiljaisempia muutenkaan, vaan varsinainen satutäti, ja nyt hiukan urheilujuomaa nauttineena innokas flirttailija, ja hervoton selittäjä. Parhaillaan Satu ruoti uutta naapuriani, ja kommentoi Paulin tupareita. Aloin jo katumaan selontekoani juhlien kulusta, sillä Satu oli kovaäänisesti sitä mieltä, että Pauli oli ehdottomasti harrastanut kimppakivaa Barbi tyttöjen kanssa, ja että Janus on totta kai homo. Puoli terassia seurasi jo esitelmää puoli huvittunein katsein, ja en voinut muuta kuin hymyillä vaivautuneena liiasta huomiosta. Sadulla on varmaan etelä eurooppalaisen temperamenttiset juuret, mutta minä olen yksityisyyttäni arvostava ujo kansalainen. Paras vastaisku tai harhautus, oli tässä tilanteessa ruoalla houkuttelu, ja siirryimme sisätiloihin testaamaan paikan eväitä.

- Ja mun on vielä tarkennettava tuosta tupari-illasta, sanon istuuduttuamme pöytään. En usko Januksen olevan homo, jatkan, ja hymyilen päälle kuin vasta ikään miehen makuun päässyt nainen ainakin.

- No shit! Satu on aivan ällikällä lyöty. Ei voi olla totta. Sisko, ihanaa. Viimeinkin sä oot saanut. Ihanaa. Tilataanko orgasmit?

- Eiköhän me olla jo maisteltu noita menneiden päivien juomia jo ihan riittävästi? Tilataan ruoan kanssa jotain pätevää viiniä? Ja kaveri, älä koilota mun asioita koko ravintolalle!

- Totta kai mun pitää kuuluttaa tätä kaikelle kansalle, tää on niin suuri ihme. Ihme!

- No, kiitti vaan, sanon ja yritän syventyä ruokalistaan. Ei tässä sitä paitsi ole ihan Saharassa eletty, koetan vängätä vielä vastaan.

- No huh huh, nainen. Sanopas, palautuuko ne moovit mieleen, niin kuin toi pyörällä ajo meinaan…

- Satu!

- Okei okei. Älä ole hiilenä. Mutta voisinhan mä pyytää tuota Dj:tä kuuluttamaan, että mun kaveri on saanut, jatkaa Satu edelleen hieman humalaisesti jankuttaen.

Vaikka en ole mikään pintaliitopaikkojen suuri ystävä, niin ravintola Teatterissa viihtyy kyllä vaikka sisustusta katsellen. En jaksa ymmärtää esimerkiksi Kallen vetovoimaa. Siitä paikasta tulee lähinnä mieleen joku nuorisoseurain talo tai vastaava maalaismainen kokoontumistupa. Ehkä junttila kulttuurillakin on oma tilauksensa, ja kuinka kaupunkilainen on loppujen lopuksi itseään helsinkiläiseksi kutsuva?

Istun sohvalla siemaillen Irish coffeetani. Satu on pörrännyt muutaman pöydän päähän jututtamaan jotain puoli tuttua porukkaa. Tosiasiassa Satu on iskenyt silmänsä mieheen, joka istuu kyseisessä pöydässä ikään kuin kukkona tunkiolla, mutta tyylikkäästi kuitenkin, vihreällä sohvalla. Mies on tavanomaisella tavalla mukavan näköinen. Hänen ulkonäkönsä ei selitä sitä, miksi muu joukko on kuin seurakuntaa johtajansa jaloissa. Kenties mies on karismaattinen tavalla, joka ei välity minulle näin etäältä. Miehen kasvot ovat punakat, ja hiukset ja kulmakarvat paahtuneet hyvin vaaleiksi. Näen hänen selittävän jotain pöytäseurueelle. Muu kuulijakunta on naisia, ja yksi miespuolinen lakeija on myös kumartunut johtotähden puoleen. Tarinointi on ilmeisen hauskaa, sillä koko porukkaa syttyy nauramaan kuin synkronoituna. Naiset heittävät päätään taaksepäin, ja tuo mies nojautuu sohvalla taaksepäin myhäillen rennosti. Mies kiertää katseellaan muuta ravintolasalia, ja hetkeksi katseemme kohtaavat muun juhlakansan yli. Olen kuin yllätetty tirkistelystä, mutta katselen kiinnostuneena edelleen sohvaseurueen suuntaan. Mies katsoo vielä hetken kohti, ja kääntää sitten huomionsa vieressään istuvan Sadun puoleen. Olen hieman yllättynyt miehen rauhallisesta ja analyyttisestä silmäilystä. Harvemmin seurueen keskipiste on samalla pätevä tarkkailija. Vihreän sohvan mies on sitä ehdottomasti! Nyt hän katsoo suuntaani uudestaan ja hymyilee. Myös muut kääntyilevät suuntaani, ja niskakarvani aavistavat Sadun nostavan statustaan kustannuksellani. Voi hyvä ystävä! Taitaa olla aika tilata Mr. Daniel’s jäillä.

Baaritiskillä on tungosta, ja hengailen joukon jatkona. Joku koskettaa vyötäröäni. Käännyn, ja olen vastatusten Januksen kanssa. Tunneskaala vaihtuu nopeasti ilahtuneesta ja yllättyneestä, epävarmaan ja varautuneeseen. Nyt on kosketus etäisyydellä mies, joka on ollut ajatuksissani lähes koko ajan. Janus tarkkailee kasvojani. Hän näyttää hyvin lempeältä. Ja ihanalta!

- Hei, sinä täällä?

- Joo, ollaan Sadun kanssa liikenteessä, vastaan.

- Et soittanut, Janus sanoo, ja haluaa vielä samaan hengenvetoon tietää mitä haluan juoda.

- Daniel’s jäillä, kiitos, käännyn baarimikon puoleen, ja katson sitten uudelleen Janusta. Soittanut? Sinulle? Pikkuisen haastavaa, kun en tiedä puhelinnumeroasi, enkä itse asiassa edes sukunimeäsi!

- Pyysin Paulia antamaan numeroni sinulle, kun en sitä silloin tajunnut itse sinulle jättää, Janus toteaa hakien katsettani. Etkö ole sitä todella saanut?

- En, pyöritän päätäni ja katselen vain Janusta. Yllätän myös itseni kertomasta Janukselle, että olen ikävöinyt häntä. Mistä tämä suorasukaisuus, hämmästelen.

Janus vetää minut lähelleen, ja kuiskaa ”pikkuinen”. Katson häntä nauru silmissäni, sillä en varsinaisesti ottaen ole mikään taskuraketti. Otamme juomat mukaan tiskiltä, ja vetäydymme seinustalle juttelemaan. Olo on lämpöinen ja pehmeä.

Riippumaton ajattelija

Makaan riippumatossa ja tirkistelen poutapilvistä taivasta omenapuun lehvistön välistä. Ilma on helteinen, mutta vanhat omenapuut tuovat kaivattua varjoa. Tuulenhenki leyhyttelee viilentävästi. Riippumatto keinuu verkkaisesti, ja minua unettaa. Tämä on jo kolmas päivä maalla, ja maaseudun sekä kiireettömyyden positiiviset vaikutukset alkavat tuntua kehossa. Pako maaseudun rauhaan tuntui oikealta ratkaisulta Paulin juhlien jälkeen. Tai ehkä on liioiteltua puhua mistään paosta. Noudatin vain mielitekoa, ja päätin lähteä mökille miettimään elämää, ei sen kummempaa.

Ne juhlat sen sijaan sujuivat ihan mukavasti. Seitsemän jälkeen illalla porukkaa alkoi ilmaantumaan Paulin talolle. Kiersin takapihan kautta Paulin puolelle, ja vein mukanani punaviiniä tupaantuliaislahjaksi. Pauli osoittautuikin loppujen lopuksi oluen ystäväksi, ja hän pyysi minua viemään viinit keittiöön.

- Kiitos Susanne, vietkö viinit keittiöön, ja siellä meillä on illan juomamestari Janus. Hän ymmärtää paremmin noiden juomien päälle. Pyydä myös itsellesi jotain hyvää juotavaa, Pauli lisää ystävällisesti hymyillen.

- Okei, vien nämä sitten sinne, sanon ja huomaan samalla pitkätukkaisen miehen lähestyvän.

- Hei, mä olen Janus, mies sanoo. Voinko ottaa nuo?

- Totta kai, kiitos. Ja sinulta kuulemma saa pyytää juominkeja, totean kysyvästi ja tarkastelen miestä.

- Miten olisi kuiva valkoviini? kysyy Janus.

- Erinomaista, sopii mainiosti, kiittelen. Katselen miestä, kun hän avaa viileän pullon Sauvignon Blancia. Miehellä on vahva leuka ja kauniit kulmakarvat. Uskallan tarkastella häntä nyt, kun hän on keskittynyt pullon avaamiseen. Janus kaataa viiniä rutinoitunein ottein viinilasiin ja nostaa katseen.

- Ole hyvä! Janus sanoo ojentaen lasia. Otan lasin kiittäen, ja käännyn katsomaan ympärilleni Paulin keittiössä. Januksen katse on niin intensiivinen ja vahva, että koetan keksiä jotain tyhjänpäiväistä kommentointia illan isännän keittiöön sisustuksesta, jotta saisin huomion ohjattua itsestäni pois. Keittiöön saapuu saman tien iloisesti rupatteleva joukko ihmisiä hakemaan lisää juotavaa, ja saan tilaisuuden vetäytyä taka-alalle.

Pauli virittelee grillaustarpeita takapihalla. Talon edelliset asukkaat rakennuttivat pihaan uima-altaan sekä pihatalon, jossa on erillinen kesäsauna. Pihatalon edustalla on puinen terassi, jota ympäröi monivuotiset istutukset. Muuten piha on yhdistelmä kivettyjä polkuja, nurmea, kukkaistutuksia sekä Anderssonin rouvan viimeiseksi pihaprojektiksi jäänyttä Japanilaishenkistä puutarhaa. Itse kutsuisin tuota Japanilaista kulmausta pikemminkin kivikyhäelmäksi, mutta kaunis se on silti. Olen tainnut olla itsekin aikamoinen kivenpyörittäjä lapsesta lähtien.

Sekalainen sakki kerääntyy pikku hiljaa takapihalle viihtymään ja rupattelemaan. Paikalla on kolme pariskuntaa, ja saan illan aikana kuulla heidän kaikkien olevan lapsettomia uraihmisiä, joita yhdistää intohimoinen halu matkustella. Talvella kaikki tuntuvat laskevan mutkamäkeä ainakin parissa eri kohteessa, ja syksyllä sekä keväällä täytyy sitten päästä johonkin eksoottisempaan kohteeseen. Turistirysät eivät ole näiden pariskuntien toivomuslistalla. Reissuun lähdetään etukäteen suunnitellen, mutta reppumatka periaatteella. Kuuntelen kiinnostuneena heidän matkakertomuksiaan ja keskinäistä kiusantekoa. Tässä näyttää olevan porukka, joka tuntee toisensa ja on yhteen hitsautunut.

Pariskuntien lisäksi paikalla on tietysti Janus ja Pauli, ja illan vieraisiin kuuluu myös kaksi naishenkilöä minun lisäkseni. Nämä naiset ovat pitkiä ja hoikkia, sekä viimeisen päälle pukeutuneita ja laittautuneita. Tyylikkäät neidit viihtyvät mieluimmin sisällä kuunnellen Paulin levyjä. Ulos kantautuu rennosti eteenpäin soljuva musiikki. Suomen kesä ja klubitunnelma sopivat yllätyksekseni ainakin jossain määrin yhteen. Toisaalta tämä mairea mieliala voi myös johtua nauttimastani valkoviinin määrästä. Janus kiertelee illan vieraiden parissa ja tarjoilee juomia. Välillä hän istuu sisällä klubittajien kanssa, ja huomaan vaaleatukkaisen naisen kieppuvan Januksen ympärillä. Päättelen tumman pitkäjalkaisen näin ollen olevan Paulin seuralaisen.

Illan viiletessä grillatut kasvikset, nuudeliwokki sekä broilerin rintafileet maistuvat loistavalle. Tunnelma tiivistyy, ja puheensorinakin on muuttunut kovaääniseksi remuamiseksi. Janus istuu taustalla ja kommentoi välillä keskustelua. Tahtomattani vilkuilen vähän väliä Januksen suuntaan. Huomaan myös Paulin olevan poissa. Illan viileimmät ladyt ovat myös poistuneet, mutta musiikki soi yhä. Kukaan muu ei tunnu piittaavan siitä, että illan isäntä on häipynyt näköpiiristä. Mietin, että pitäisiköhän minun pikku hiljaa hiipiä omalle puolelleni. Vien laseja ja lautasia sisälle keittiöön. Janus seuraa perässä. Täytämme yhdessä Paulin tiskikonetta, ja keittiössä vallitsee hyväntahtoinen yhteisymmärrys. Janus katselee minua, ja tällä kertaa uskallan vastata katseeseen. Palava rakkaus. Se minulle tulee ensimmäiseksi mieleen Januksen vihreistä silmistä. Hymyilen itsekseni, ja Janus tulee ihan lähelle. Janus koskettaa kasvojani hellästi, ja kumartuu suutelemaan suoraan suulle. Hämmästyn, mutta vastaan suudelmaan tunnustellen. Janus vetää magneetin lailla puoleensa, ja hetken muistan ajatella, että illalla tänne tullessani olin ihan heikkona Pauliin.

Aamulla herään lievään päänsärkyyn. Käännän kuitenkin tyytyväisenä kylkeä ja otan viereltä tyynyn tiukkaan rutistukseen. Tyyny tuoksuu Janukselle. Hymyilen, ja huokaisen hieman punastuen. Janus on loistava rakastaja. Harmi, että mies ei jäänyt viereen nukkumaan, vaan katosi yöhön.

Ovikello palauttaa jälleen todellisuuteen. Oven takana on suihkunraikas Pauli sekä tyylin papittaret. Kolmikko on Janusta vailla. Eivät kuulemma tiedä mihin mies on kadonnut, ja ovat sopineet lähtevänsä nelistään Hangon suuntaan. En pysty seuruetta auttamaan, sillä minulla ei ole tietoa Januksen sijainnista. En myöskään paljasta, että Janus on peuhannut minun sängyssäni pikku tunneilla. Pauli vaikuttaa vaivaantuneelta, mutta en pysty nyt keskittymään kenenkään muun tunnetiloihin omalta päänsäryltäni ja vaivautuneisuudeltani.

Päänsärky äityy migreeniksi, ja naapurusto alkaa päässä yltyvän jyskytyksen myötä tuntua liian läheiseltä. Kysymyksen vaivaavat mieltä, eikä se, että haluaisin eniten takaisin Januksen viereen, paranna ollenkaan asetelmia. Varsinkin kun oletan, että Janus ei ole vapaata riistaa. Mikähän tässä nyt mahtaa olla se kuvio, ja kuka säätää ja ketä? Äkkiä muutaman päivän maisemanvaihto alkaa tuntua juuri oikealta ratkaisulta.

Pientä pintaremonttia

No niin, tupareita pukkaa naapuriin, ja melko lyhyellä varoitusajalla. Kulmakarvat rehottaa lomahenkisesti ja hiuksetkin olisi kiva saada kuntoon. On turha lähteä soittelemaan kampaajia läpi pikaisen ajanvarauksen toivossa. Jos jostain sattuisi vapaa aika löytymäänkin, on aina uuden kampaajan testaaminen verrattavissa venäläiseen rulettiin. Lopputulos voi olla todella upea tai sitten jotain ihan muuta. Sitä ”muuta” en halua nähdä päässäni tänään illalla, kun vilkaisen peiliin naapurin juhliin lähtiessäni.

Käytän kilauta kaverille oljenkorren. Satu on hyvä ystävä, kampaaja ja kosmetologi, mutta lomalla oleva sellainen. Päätän kuitenkin kokeilla kepillä jäätä. Niskaan saattaa sadella puukkoja tai jotain muuta pientä kivaa, mutta ei sen väliä. Ystäväni on ihailtavan suorapuheinen.

Del Monte mies sanoi kyllä. Maailman paras, ihanin ja upein kampaaja ystäväni sanoo kyllä. Tästä tämä lähtee! Lähden kaupungille tekemään pieniä hankintoja ja Sadun luokse laitettavaksi. Käyn hakemassa palat sacherkakkua mukaan, jotta voimme suosiollisen kampaajani kanssa pitää pienet kahvikekkerit kaunistumisen lomassa. Tupaantuliaislahjan kanssa en joudu tuskastumaan, sillä käytän hyväksi havaittua metodia, ja haen punaviiniä Alkosta. Turha sitä on yrittää analysoida lähes tuntemattoman ihmisen sisustus- tai makumieltymyksiä. Annan lahjaksi viiniä, jota itsekin nauttisin mielelläni. Jos Pauli on vannoutunut oluen ystävä tai vaikkapa absolutisti, niin eiköhän ne juomat aina jonkun lasiin kelpaa.

Satu teki taas ihmeitä, ja lähden hänen luotaan hyvää tuulta puhkuen. Olen juuri pakkautumassa autooni kadun varressa, kun kuulen jonkun huutavan nimeäni. Käännyn ja näen tutun pitkän miehen lähestyvän.

- Hei Carlos, pitkästä aikaa!

- Moikka Susanne, katselin tuolta kauempaa, että vau, onpa kaunis nainen, ja sitten tunnistin sinut.

- Kiitos kulta. Mitä kuuluu, asutko Suomessa taas?

- Asun täällä Helsingissä. Mulla on nyt oma galleria tuossa ihan kulman takana. Tule ihmeessä käymään, tai itse asiassa tule avajaisiin ensi viikon torstaina. Meillä alkaa Juha Silvastin valokuvista koottu näyttely.

- Jaa, eiköhän tuo onnistu, kiitos kutsusta. En kyllä saa mieleeni Juha Silvastia mistään yhteydestä.

- Hän on toiminut kuvaajana pitkään, mutta tämä on hänen ensimmäinen näyttelynsä, Carlos kertoo ja ojentaa vielä korttinsa. Pistä mulle meiliä, niin saat virallisen kutsun postiisi, jookos?

- Okei tehdään näin, totean hymyillen ja vaihdamme vierastamani poskisuudelmat.

Ajelen kotiin ja ajattelen illan juhlia. Olo on hieman jännittynyt, sillä en ole mikään suurien tilaisuuksien ihminen. Minulla ei ole aavistustakaan millaiset kekkerit Pauli aikoo järjestää, ja kuinka paljon ja millaisia ihmisiä on tulossa. Jos osallistun tilaisuuteen, jossa tapaan paljon uusia ihmisiä, jättäydyn useimmiten tarkkailijan rooliin. Se paljon puhuttu small talk taito minulta ilmeisesti puuttuu, tai sitten oma ujouteni vaan tulee massatapahtumissa esiin. Sen sijaan pienemmät illanistujaiset ovat minun juttuni. Tykkään jutustella ihmisten kanssa, kiistellä ja väitelläkin, laittaa ruokaa yhdessä ja osallistua vaikkapa pihapeleihin. Toivottavasti tämän iltaiset juhlat ovat enemmän tuo jälkimmäisen kaltaiset. Hyvänä puolena voi toki pitää myös sitä, että kotimatka tulee olemaan lyhyt ja nopea. Tänään ei jouduta taksijonoon kärvistelemään!