Riippumaton ajattelija

Makaan riippumatossa ja tirkistelen poutapilvistä taivasta omenapuun lehvistön välistä. Ilma on helteinen, mutta vanhat omenapuut tuovat kaivattua varjoa. Tuulenhenki leyhyttelee viilentävästi. Riippumatto keinuu verkkaisesti, ja minua unettaa. Tämä on jo kolmas päivä maalla, ja maaseudun sekä kiireettömyyden positiiviset vaikutukset alkavat tuntua kehossa. Pako maaseudun rauhaan tuntui oikealta ratkaisulta Paulin juhlien jälkeen. Tai ehkä on liioiteltua puhua mistään paosta. Noudatin vain mielitekoa, ja päätin lähteä mökille miettimään elämää, ei sen kummempaa.

Ne juhlat sen sijaan sujuivat ihan mukavasti. Seitsemän jälkeen illalla porukkaa alkoi ilmaantumaan Paulin talolle. Kiersin takapihan kautta Paulin puolelle, ja vein mukanani punaviiniä tupaantuliaislahjaksi. Pauli osoittautuikin loppujen lopuksi oluen ystäväksi, ja hän pyysi minua viemään viinit keittiöön.

- Kiitos Susanne, vietkö viinit keittiöön, ja siellä meillä on illan juomamestari Janus. Hän ymmärtää paremmin noiden juomien päälle. Pyydä myös itsellesi jotain hyvää juotavaa, Pauli lisää ystävällisesti hymyillen.

- Okei, vien nämä sitten sinne, sanon ja huomaan samalla pitkätukkaisen miehen lähestyvän.

- Hei, mä olen Janus, mies sanoo. Voinko ottaa nuo?

- Totta kai, kiitos. Ja sinulta kuulemma saa pyytää juominkeja, totean kysyvästi ja tarkastelen miestä.

- Miten olisi kuiva valkoviini? kysyy Janus.

- Erinomaista, sopii mainiosti, kiittelen. Katselen miestä, kun hän avaa viileän pullon Sauvignon Blancia. Miehellä on vahva leuka ja kauniit kulmakarvat. Uskallan tarkastella häntä nyt, kun hän on keskittynyt pullon avaamiseen. Janus kaataa viiniä rutinoitunein ottein viinilasiin ja nostaa katseen.

- Ole hyvä! Janus sanoo ojentaen lasia. Otan lasin kiittäen, ja käännyn katsomaan ympärilleni Paulin keittiössä. Januksen katse on niin intensiivinen ja vahva, että koetan keksiä jotain tyhjänpäiväistä kommentointia illan isännän keittiöön sisustuksesta, jotta saisin huomion ohjattua itsestäni pois. Keittiöön saapuu saman tien iloisesti rupatteleva joukko ihmisiä hakemaan lisää juotavaa, ja saan tilaisuuden vetäytyä taka-alalle.

Pauli virittelee grillaustarpeita takapihalla. Talon edelliset asukkaat rakennuttivat pihaan uima-altaan sekä pihatalon, jossa on erillinen kesäsauna. Pihatalon edustalla on puinen terassi, jota ympäröi monivuotiset istutukset. Muuten piha on yhdistelmä kivettyjä polkuja, nurmea, kukkaistutuksia sekä Anderssonin rouvan viimeiseksi pihaprojektiksi jäänyttä Japanilaishenkistä puutarhaa. Itse kutsuisin tuota Japanilaista kulmausta pikemminkin kivikyhäelmäksi, mutta kaunis se on silti. Olen tainnut olla itsekin aikamoinen kivenpyörittäjä lapsesta lähtien.

Sekalainen sakki kerääntyy pikku hiljaa takapihalle viihtymään ja rupattelemaan. Paikalla on kolme pariskuntaa, ja saan illan aikana kuulla heidän kaikkien olevan lapsettomia uraihmisiä, joita yhdistää intohimoinen halu matkustella. Talvella kaikki tuntuvat laskevan mutkamäkeä ainakin parissa eri kohteessa, ja syksyllä sekä keväällä täytyy sitten päästä johonkin eksoottisempaan kohteeseen. Turistirysät eivät ole näiden pariskuntien toivomuslistalla. Reissuun lähdetään etukäteen suunnitellen, mutta reppumatka periaatteella. Kuuntelen kiinnostuneena heidän matkakertomuksiaan ja keskinäistä kiusantekoa. Tässä näyttää olevan porukka, joka tuntee toisensa ja on yhteen hitsautunut.

Pariskuntien lisäksi paikalla on tietysti Janus ja Pauli, ja illan vieraisiin kuuluu myös kaksi naishenkilöä minun lisäkseni. Nämä naiset ovat pitkiä ja hoikkia, sekä viimeisen päälle pukeutuneita ja laittautuneita. Tyylikkäät neidit viihtyvät mieluimmin sisällä kuunnellen Paulin levyjä. Ulos kantautuu rennosti eteenpäin soljuva musiikki. Suomen kesä ja klubitunnelma sopivat yllätyksekseni ainakin jossain määrin yhteen. Toisaalta tämä mairea mieliala voi myös johtua nauttimastani valkoviinin määrästä. Janus kiertelee illan vieraiden parissa ja tarjoilee juomia. Välillä hän istuu sisällä klubittajien kanssa, ja huomaan vaaleatukkaisen naisen kieppuvan Januksen ympärillä. Päättelen tumman pitkäjalkaisen näin ollen olevan Paulin seuralaisen.

Illan viiletessä grillatut kasvikset, nuudeliwokki sekä broilerin rintafileet maistuvat loistavalle. Tunnelma tiivistyy, ja puheensorinakin on muuttunut kovaääniseksi remuamiseksi. Janus istuu taustalla ja kommentoi välillä keskustelua. Tahtomattani vilkuilen vähän väliä Januksen suuntaan. Huomaan myös Paulin olevan poissa. Illan viileimmät ladyt ovat myös poistuneet, mutta musiikki soi yhä. Kukaan muu ei tunnu piittaavan siitä, että illan isäntä on häipynyt näköpiiristä. Mietin, että pitäisiköhän minun pikku hiljaa hiipiä omalle puolelleni. Vien laseja ja lautasia sisälle keittiöön. Janus seuraa perässä. Täytämme yhdessä Paulin tiskikonetta, ja keittiössä vallitsee hyväntahtoinen yhteisymmärrys. Janus katselee minua, ja tällä kertaa uskallan vastata katseeseen. Palava rakkaus. Se minulle tulee ensimmäiseksi mieleen Januksen vihreistä silmistä. Hymyilen itsekseni, ja Janus tulee ihan lähelle. Janus koskettaa kasvojani hellästi, ja kumartuu suutelemaan suoraan suulle. Hämmästyn, mutta vastaan suudelmaan tunnustellen. Janus vetää magneetin lailla puoleensa, ja hetken muistan ajatella, että illalla tänne tullessani olin ihan heikkona Pauliin.

Aamulla herään lievään päänsärkyyn. Käännän kuitenkin tyytyväisenä kylkeä ja otan viereltä tyynyn tiukkaan rutistukseen. Tyyny tuoksuu Janukselle. Hymyilen, ja huokaisen hieman punastuen. Janus on loistava rakastaja. Harmi, että mies ei jäänyt viereen nukkumaan, vaan katosi yöhön.

Ovikello palauttaa jälleen todellisuuteen. Oven takana on suihkunraikas Pauli sekä tyylin papittaret. Kolmikko on Janusta vailla. Eivät kuulemma tiedä mihin mies on kadonnut, ja ovat sopineet lähtevänsä nelistään Hangon suuntaan. En pysty seuruetta auttamaan, sillä minulla ei ole tietoa Januksen sijainnista. En myöskään paljasta, että Janus on peuhannut minun sängyssäni pikku tunneilla. Pauli vaikuttaa vaivaantuneelta, mutta en pysty nyt keskittymään kenenkään muun tunnetiloihin omalta päänsäryltäni ja vaivautuneisuudeltani.

Päänsärky äityy migreeniksi, ja naapurusto alkaa päässä yltyvän jyskytyksen myötä tuntua liian läheiseltä. Kysymyksen vaivaavat mieltä, eikä se, että haluaisin eniten takaisin Januksen viereen, paranna ollenkaan asetelmia. Varsinkin kun oletan, että Janus ei ole vapaata riistaa. Mikähän tässä nyt mahtaa olla se kuvio, ja kuka säätää ja ketä? Äkkiä muutaman päivän maisemanvaihto alkaa tuntua juuri oikealta ratkaisulta.

Pientä pintaremonttia

No niin, tupareita pukkaa naapuriin, ja melko lyhyellä varoitusajalla. Kulmakarvat rehottaa lomahenkisesti ja hiuksetkin olisi kiva saada kuntoon. On turha lähteä soittelemaan kampaajia läpi pikaisen ajanvarauksen toivossa. Jos jostain sattuisi vapaa aika löytymäänkin, on aina uuden kampaajan testaaminen verrattavissa venäläiseen rulettiin. Lopputulos voi olla todella upea tai sitten jotain ihan muuta. Sitä ”muuta” en halua nähdä päässäni tänään illalla, kun vilkaisen peiliin naapurin juhliin lähtiessäni.

Käytän kilauta kaverille oljenkorren. Satu on hyvä ystävä, kampaaja ja kosmetologi, mutta lomalla oleva sellainen. Päätän kuitenkin kokeilla kepillä jäätä. Niskaan saattaa sadella puukkoja tai jotain muuta pientä kivaa, mutta ei sen väliä. Ystäväni on ihailtavan suorapuheinen.

Del Monte mies sanoi kyllä. Maailman paras, ihanin ja upein kampaaja ystäväni sanoo kyllä. Tästä tämä lähtee! Lähden kaupungille tekemään pieniä hankintoja ja Sadun luokse laitettavaksi. Käyn hakemassa palat sacherkakkua mukaan, jotta voimme suosiollisen kampaajani kanssa pitää pienet kahvikekkerit kaunistumisen lomassa. Tupaantuliaislahjan kanssa en joudu tuskastumaan, sillä käytän hyväksi havaittua metodia, ja haen punaviiniä Alkosta. Turha sitä on yrittää analysoida lähes tuntemattoman ihmisen sisustus- tai makumieltymyksiä. Annan lahjaksi viiniä, jota itsekin nauttisin mielelläni. Jos Pauli on vannoutunut oluen ystävä tai vaikkapa absolutisti, niin eiköhän ne juomat aina jonkun lasiin kelpaa.

Satu teki taas ihmeitä, ja lähden hänen luotaan hyvää tuulta puhkuen. Olen juuri pakkautumassa autooni kadun varressa, kun kuulen jonkun huutavan nimeäni. Käännyn ja näen tutun pitkän miehen lähestyvän.

- Hei Carlos, pitkästä aikaa!

- Moikka Susanne, katselin tuolta kauempaa, että vau, onpa kaunis nainen, ja sitten tunnistin sinut.

- Kiitos kulta. Mitä kuuluu, asutko Suomessa taas?

- Asun täällä Helsingissä. Mulla on nyt oma galleria tuossa ihan kulman takana. Tule ihmeessä käymään, tai itse asiassa tule avajaisiin ensi viikon torstaina. Meillä alkaa Juha Silvastin valokuvista koottu näyttely.

- Jaa, eiköhän tuo onnistu, kiitos kutsusta. En kyllä saa mieleeni Juha Silvastia mistään yhteydestä.

- Hän on toiminut kuvaajana pitkään, mutta tämä on hänen ensimmäinen näyttelynsä, Carlos kertoo ja ojentaa vielä korttinsa. Pistä mulle meiliä, niin saat virallisen kutsun postiisi, jookos?

- Okei tehdään näin, totean hymyillen ja vaihdamme vierastamani poskisuudelmat.

Ajelen kotiin ja ajattelen illan juhlia. Olo on hieman jännittynyt, sillä en ole mikään suurien tilaisuuksien ihminen. Minulla ei ole aavistustakaan millaiset kekkerit Pauli aikoo järjestää, ja kuinka paljon ja millaisia ihmisiä on tulossa. Jos osallistun tilaisuuteen, jossa tapaan paljon uusia ihmisiä, jättäydyn useimmiten tarkkailijan rooliin. Se paljon puhuttu small talk taito minulta ilmeisesti puuttuu, tai sitten oma ujouteni vaan tulee massatapahtumissa esiin. Sen sijaan pienemmät illanistujaiset ovat minun juttuni. Tykkään jutustella ihmisten kanssa, kiistellä ja väitelläkin, laittaa ruokaa yhdessä ja osallistua vaikkapa pihapeleihin. Toivottavasti tämän iltaiset juhlat ovat enemmän tuo jälkimmäisen kaltaiset. Hyvänä puolena voi toki pitää myös sitä, että kotimatka tulee olemaan lyhyt ja nopea. Tänään ei jouduta taksijonoon kärvistelemään!

Säkenöivästä voimasta (kaikki tahtoo elää)

Aamu on suosikkini, mutta tänään meno on tahmeaa. Yritän päästä vauhtiin, mutta tyynyn vetovoima on liikaa, ja vartalo antaa periksi. Naistenlehdistä saa lukea, että kroppaa on kuunneltava. Tänään kroppa suorastaan huutaa, että nyt helvetti levätään. Ehkä sitä pitäisi kuunnella, ja jättää aamulenkki väliin. Päädyn laiskotteluun, ja tunnen vain pienoista syyllisyyden tunnetta. Nousen sen verran jalkeille, että haen musiikkia kaveriksi. Soittimesta suosikki bändit korville, ja teetä mukiin. Sitten kömmin takaisin petiin.

Musiikki on valtava voiman ja energian lähde. Ajatukset seuraavat toisiaan, ja mielikuvitus vie mukanaan. Annan ajatusten tulla ja mennä omalla painollaan. Kellun.

Säpsähdän hereille. Vilkaisen kelloa ja huomaan musiikki sessioni kestäneen pari tuntia. Otan kuulokkeet korvilta ja kuulen ovikellon. Siihenkö havahduin? Päätän jättää ovikellon huomioimatta. En odota ketään, joten tuskin siellä on mitään kiinnostavaa odottamassa. Ovikello soi uudestaan. Mitähän siellä nyt on niin tärkeää?

Kurkkaan yläkerran ikkunasta etupihalle. Uusi naapurini seisoo oven takana. Voi perse. Nyt olisi aamutakille käyttöä, mutta kun en ole koskaan sellaista tullut hankkineeksi. Haron hiuksiani, vaikka tiedän että se on täysin turhaa. Ilman suihkua tästä pöheiköstä ei saa mitään järjellistä aikaiseksi. Lampsin ovelle pyjamassa.
- Moi.
- Huomenta hymytyttö. Voi anteeksi, taisin herättää sinut, Pauli toteaa ja tarkastelee ulkomuotoani.
- Oh, ei nyt sentään, en vaan ole vielä pukeutunut, vastaan ja tunnen oloni alastomaksi. Tuletko sisälle?
- En halua häiritä, mutta halusin tulla pyytämään sinut huomisiin tupaantuliaisiini tai ainakin ilmoittamaan, että naapurista saattaa kuulua häiritsevää naurua ja laulua huomen illalla, Pauli lisää ja hymyilee poikamaisen valloittavasti.
- Kiitos kutsusta, ja hei, en tainnut silloin taannoin esittäytyä: Olen Susanne.
- Hei Susanne! Mutta hei, ei tässä nyt muuta sen kummempaa, joten pistäydy huomenna, jos haluat. Kutsu on toki myös avec, jos haluat tuoda seuralaisen.
- Kiitos Pauli, ja kuule… olipa herttaista kutsua minua, pyjama menninkäistä, hymytytöksi.

Pauli hymyilee ja katsoo silmiin. Näen hänet nyt niin läheltä, että erotan silmien sini-vihreän sävyn. Pauli tarkastelee myös minua uteliaasti, ja näen hänen silmissään huvittuneen pilkkeen. Hän heilauttaa kättään ja kävelee autolleen. Alfa kehrää, ja mies sekä auto kääntyvät pois pihatieltä. Seison vielä hetken oviaukossa kunnes tajuan mennä sisälle. Päätän laittaa kunnon cappuccinon ja startata viimein päivän askareisiin.

Hälytys - uusi uros havaittu naapurissa

Kiirehdin aamusella ulos ovesta. Kädet ovat täynnä käsilaukkua, biojätepussia, toista pussia sekajätteeseen, palautettavia kirjoja kirjastoon ja vielä bonuksena nippu postitettavia kutsukortteja nipistettynä huulten väliin. Voisi kai tämän lähdönhetken hoitaa fiksumminkin, mutta kun olen niin kovin laiska ravaamaan edes takaisin. Mieluiten siis koko sirkus kerralla liikenteeseen, vaikka kaikki mahdolliset fiaskon aineksethan sitä on tässä tyylissä kasassa. Tällä kertaa onnistun jakamaan roinat käsistäni oikeisiin kohteisiin, eikä biopussin kestävyyttäkään joutunut testaamaan. Harppoessani autolleni näen hänet.

Mies pesee naapuritalon edustalla autoa. Välittömästi rekisteröin auton juuri oikean punaisen sävyn. Tällainen syvä tai täyteläinen punainen sopii urheilulliseen automalliin paremmin kuin mikään. Kyseessä ei siis ole mikään hailakka tomaatti taikka joulupukin punainen, vaan vahva, lämmin ja herkullinen punainen sävy. Kokonaiskuvan houkuttelevuutta ei heikennä laisinkaan se, että vaahdotettavana on sporttinen Alfa. Autohulluksi en suinkaan tunnustaudu, mutta kyllä noissa sporttisissa korimalleissa joku taika on.

Kiittelen hiljaa mielessäni itseäni siitä, että en ollut lähtenyt liikenteeseen lippispäisenä farkkutyttönä, vaan laittanut päälle lämpimän kesäpäivän toivossa kietaisumekon. Turhamaista tai ei, mutta aamun alusvaatekerran valintaankin olen kiinnittänyt tavallista enemmän huomiota. Nyt hallitun anteliaasta kaula-aukostani pilkistää säästeliäästi pitsiä. Hymyilen miehelle ja sipaisen kainolla eleellä hiukset korvan taakse. Hän hymyilee takaisin ja heilauttaa kättään.

- Huomenta, mies sanoo selkäänsä oikaisten.

- Huomenta, vastaan ja hymyilen entistä leveämmin.

- Olemmeko naapureita? kysyy hän. Tai siis hei, minä olen Pauli, mies jatkaa, ja kertoo muuttaneensa tänne toissa viikolla.

- Tervetuloa, saan sanotuksi, mutta kehonkieleni puhuu enemmän. Toivon, että en sentään notku paikoillani kuin teinityttö, vaan onnistun antamaan edes hiukan järjellisen vaikutelman.

- Nähdään, huikkaan Paulille, ja työnnyn omaan autooni sisään. Hymy ei tunnu katoavan kasvoiltani, kun kaarran kohti kaupunkia.

Pahus. En tainnut esitellä itseäni! Taisin sittenkin vetää teinityttöpisteet kotiin. Noloa.

Iltapäivällä palaan kotiin. Pauli ja punainen Alfa ovat poissa. Vilkuilen naapuritaloa vaivihkaa, mutta siellä ei näy mitään liikettä. Hiljaiselta talo onkin vaikuttanut sen jälkeen kun Anderssonit muuttivat siitä pois. Mahtaakohan Pauli olla harvoin kotosalla?

Illalla päätän lähteä pyöräilemään. Uusi naapurini tulee välittömästi ajatuksiini, kun avaan ulko-oveni. Pettyneenä huomaan, että naapurissa on edelleen hiljaista ja auto on poissa. Tai voihan se menopeli olla tallissakin, mutta epäilen, että uusi naapurini ei ole kotona. Olen jo vähän ärtynyt itselleni siitä, että yksi ohimennen tavattu mies saa näin pääni pyörälle. Toisaalta, onhan se kiva huomata olevansa vielä sen verran elossa, että vastakkaisen sukupuolen edustaja saa kiinnostuksen heräämään. Viime aikoina mukavaa flirttailua ja silmäpeliä onkin ollut liian vähän tarjolla. Ärtynyt realisti ja aurinkoinen kesätyttö kamppailevat ajatuksissani – kannattaisiko uusi naapuri pyytää piipahtamaan kahvilla tai lasillisella?

Ajan lenkin kaunista merenrantareittiä pitkin. Kesäilta, meri ja leppeä tuuli karistavat turhat kuvitelmat mielestäni. Jalat työskentelevät tottuneesti ja mieli rentoutuu. Hymähdän aamuiselle naapuri intoilulleni, ja huomaan ensimmäistä kertaa ajatella sitäkin mahdollisuutta, että Paulilla on jo nainen. Miksi tuollainen herkku kulkisikaan vapaalla jalalla? Voi pahus, nyt stoppia tähän ajatusleikkiin.