Sininen hetki

Elämä on hyvää – hetkittäin. Vaikka en nyt ihan vaaleanpunaisessa hattarassa ole itseäni kierittänyt, niin makeaa on oleminen. Monena aamuna olen herännyt raukeana ja muistanut kuinka hyvä on toista rakastaa. Ja sitten on ollut niitä aamuja, jolloin ei ole tarvinnut vain muistella, vaan kääntyä kyljelleen, pöyhiä peittoa ja painautua kiinni mieheen. Mies on murahtanut jotain unisesti ja kietonut minut syleilyynsä. Olen nauttinut vartalon lämmöstä ja läheisyydestä, jaetuista suihkuhetkistä ja rauhallisista aamuntunneista, kun ei ole kiire minnekään. Ajattelen lämmöllä myös niitä aamuja, jolloin yöunet ovat jääneet vähiin, ja aamu on yllättänyt uniset. Kiireisten aamutoimien ja äkkilähtöjen lomassa olemme vaihtaneet huvittuneita katseita kuin salaliittolaiset tai pahaiset kakarat, unohtamatta pikaisia suudelmia ovella.

Tuntuu tavallaan hassulta, että olemme Januksen kanssa tunteneet toisemme vasta joitakin viikkoja, sillä niin nopeasti ovat kuviot ja rutiinit loksahtaneet yhteen. Janus on kiireinen, emmekä näe päivittäin. Kumpikaan meistä ei ole sillä tavalla puhelimeen kiinni kasvanut, että vaihtaisimme kymmeniä lemmenviestejä tai puheluita lounasaikaan mennessä. Silloin tällöin saan häneltä muutaman rivin sähköpostin tai viestin, jotka saavat hymyilemään ja kaipaamaan. Joskus soitan Janukselle vain kuulakseni hänen äänensä, mutta useimmiten jaksamme odottaa. Sillä sitten kun olemme yhdessä, niin, silloin kaikki on niin kuin pitää. En osaa tuota paremmin kuvata. Sanat ovat rajalliset. Rakkaus on avaruus.

Tiedän hänestä nyt paljon enemmän. Kiireettöminä aamuina, kun hän on rento ja hyväntuulinen rakastelun jälkeen, saan kuulla hänen matkoistaan. Kuuntelen ja ihailen miestäni. Janus on hyvä kertoja, ja hänen äänensä kuunteleminenkin on kiihottavaa. Vaikka tunnen jo Januksen hyvin, on hänessä umpimielinen puoli, jota lähelle ei pääse. Olemme nyt niin kiinni toisissamme, että tunnen suurta yhteenkuuluvaisuutta Januksen kanssa. Olen muutaman kerran kuitenkin yllättynyt hänen kyvystään tehdä kylmästi päätöksiä ainoastaan faktojen perusteella jättäen tunteet sivuun. Hänessä on räjähtävää voimaa, joka yleensä pysyy korrektin käytöksen kätköissä. Joskus on juolahtanut mieleen, että enpä haluaisi Janusta vihollisleiriini. Nyt taidamme kuitenkin pelata samassa joukkueessa.

Syksyn tuntua on jo ilmassa. Monen sateisen harmaan päivän jälkeen saatiin vaihteeksi aurinkoa ja lämpöä. Huokailin tyytyväisenä takapihalla, ja mietin mitä voisin tehdä puutarhani hyväksi ensi kevättä ajatellen. Janus saapui näyttäen syötävän hyvältä. Aloin heti kertoa innoissani pihasuunnitelmistani, mutta puutarhanhoito ei tuntunut Janusta tänään erityisemmin kiinnostavan, ja hän kietoi kätensä ympärilleni ja hieroi parransängen karkeaa leukaansa kaulaani. Hän suukotteli niskaani, ja kertoi haluavansa minut välittömästi mukaansa. Enempää mies ei suostunut paljastamaan, eikä hän edes antanut minun lähteä vaihtamaan vaatteita.

Etupihalla meitä odotti tandempyörä, sellainen musta ja vähän rautakangen oloinen mutta hurmaava. Tavaratelineellä näkyi myös reilun kokoinen eväskori. Janus kumarsi leikillisen kohteliaasti ja sanoi: ”Rouva on hyvä, ja käy satulaan”. Olin erittäin otettu yllätyksestä, ja tein työtä käskettyä.

Ajoimme minulle tuttua rantareittiä muutaman kilometrin eteenpäin, ja käännyimme pikkuiselle sivutielle. Vähän matkan päässä oli mukavan näköinen piknikpaikka, ja laitoimme pyörän parkkiin puuta vasten. Janus levitti rantaniitylle pari vilttiä, ja kävimme nauttimaan iltahetkestä, eväistä ja toisistamme. Janus kaivoi eväskoristaan termospullon, ja kaatoi meille kahvit mukeihin. Mikähän siinä on, että kahvikin voi maistua aivan älyttömän hyvälle ulkosalla? Evääksi hän oli laittanut lenkkimakkaravoileipiä. ”Aitoa sinistä”, hän vakuutti näyttäen aika velmulta. Söimme hiljaisuuden vallitessa, ja ihailimme merimaisemaa. Sitten Janus keräsi mukit pois ja pyysi viereensä köllöttelemään. Näin heti hänen ilmeestään, että nyt on miehellä lepäilyä aktiivisempi toiminta mielessä. Kävin Januksen viereen makaamaan, ja hitaasti nautimme yhdessäolosta silitellen ja hyväillen. Janus eteni puseroni napeille, ja tunsin pientä epävarmuutta. Uskaltaisiko sitä käydä tositoimiin, kun on kuitenkin vaara tulla yllätetyksi? Janus katseli silmiin hellästi, ja haastoi intohimoisin suudelmin. Tunsin halun kasvavan, ja unohdin muun maailman, ja keskityin vain meihin ja tähän hetkeen.

Hieman hengästyneenä kierähdin Januksen viereen, ja katselimme sinistä taivasta. Hengityksen tasaannuttua Janus pudotti pommin.

- Susanne… minulla on kerrottavaa.

- Rakas?

- Muutama kuukausi sitten hain erästä työpaikkaa, tai se on kyllä enemmänkin kuin pelkkä työpaikka, sellainen elämäntapa tehtävä pikemmin, Janus sanoo ja silittelee kevyesti kasvojani.

- Okei? Odotan miehen jatkavan, ja huomaan jännittäväni niskaani.

- Se hakuprosessi on nyt edennyt, hmm, mutkien kautta, ja nyt on käynyt niin, että minut on valittu. Janus kääntää katseensa merensuunnalta takaisin minuun, ja antaa minun hetkisen sulatella tietoa.

- Onneksi olkoon kulta! En tiennyt, että olet hakenut uusia haasteita, totean, ja alan vaistomaisesti toisella kädellä hieromaan hartioitani.

- Annas kun minä, sanoo Janus, ja alkaa vahvoin ottein pehmentämään jäykistynyttä niskaani.

- Susanne, se työ ei ole Suomessa, vaan Santiagossa.

- Niin, että Chilessä? kysyn ja koetan saada jollain tavalla asiasta kiinni.

- Chilessä!

Pommi on pudotettu. Olen jotenkin turta, enkä osaa asiaa kommentoida suuntaan tai toiseen. Janus sanoo, että on lähdössä jo vajaan kolmen viikon kuluttua. Makaan edelleen viltillä meren rannalla rakkaani vieressä, ja taivas on kaukana ja niin sininen. Tosin en tässä mielentilassa pahemmin yllättyisi, vaikka maapallo olisi juuri lakannut pyörimästä akselinsa ympäri.