Pientä pintaremonttia

No niin, tupareita pukkaa naapuriin, ja melko lyhyellä varoitusajalla. Kulmakarvat rehottaa lomahenkisesti ja hiuksetkin olisi kiva saada kuntoon. On turha lähteä soittelemaan kampaajia läpi pikaisen ajanvarauksen toivossa. Jos jostain sattuisi vapaa aika löytymäänkin, on aina uuden kampaajan testaaminen verrattavissa venäläiseen rulettiin. Lopputulos voi olla todella upea tai sitten jotain ihan muuta. Sitä ”muuta” en halua nähdä päässäni tänään illalla, kun vilkaisen peiliin naapurin juhliin lähtiessäni.

Käytän kilauta kaverille oljenkorren. Satu on hyvä ystävä, kampaaja ja kosmetologi, mutta lomalla oleva sellainen. Päätän kuitenkin kokeilla kepillä jäätä. Niskaan saattaa sadella puukkoja tai jotain muuta pientä kivaa, mutta ei sen väliä. Ystäväni on ihailtavan suorapuheinen.

Del Monte mies sanoi kyllä. Maailman paras, ihanin ja upein kampaaja ystäväni sanoo kyllä. Tästä tämä lähtee! Lähden kaupungille tekemään pieniä hankintoja ja Sadun luokse laitettavaksi. Käyn hakemassa palat sacherkakkua mukaan, jotta voimme suosiollisen kampaajani kanssa pitää pienet kahvikekkerit kaunistumisen lomassa. Tupaantuliaislahjan kanssa en joudu tuskastumaan, sillä käytän hyväksi havaittua metodia, ja haen punaviiniä Alkosta. Turha sitä on yrittää analysoida lähes tuntemattoman ihmisen sisustus- tai makumieltymyksiä. Annan lahjaksi viiniä, jota itsekin nauttisin mielelläni. Jos Pauli on vannoutunut oluen ystävä tai vaikkapa absolutisti, niin eiköhän ne juomat aina jonkun lasiin kelpaa.

Satu teki taas ihmeitä, ja lähden hänen luotaan hyvää tuulta puhkuen. Olen juuri pakkautumassa autooni kadun varressa, kun kuulen jonkun huutavan nimeäni. Käännyn ja näen tutun pitkän miehen lähestyvän.

- Hei Carlos, pitkästä aikaa!

- Moikka Susanne, katselin tuolta kauempaa, että vau, onpa kaunis nainen, ja sitten tunnistin sinut.

- Kiitos kulta. Mitä kuuluu, asutko Suomessa taas?

- Asun täällä Helsingissä. Mulla on nyt oma galleria tuossa ihan kulman takana. Tule ihmeessä käymään, tai itse asiassa tule avajaisiin ensi viikon torstaina. Meillä alkaa Juha Silvastin valokuvista koottu näyttely.

- Jaa, eiköhän tuo onnistu, kiitos kutsusta. En kyllä saa mieleeni Juha Silvastia mistään yhteydestä.

- Hän on toiminut kuvaajana pitkään, mutta tämä on hänen ensimmäinen näyttelynsä, Carlos kertoo ja ojentaa vielä korttinsa. Pistä mulle meiliä, niin saat virallisen kutsun postiisi, jookos?

- Okei tehdään näin, totean hymyillen ja vaihdamme vierastamani poskisuudelmat.

Ajelen kotiin ja ajattelen illan juhlia. Olo on hieman jännittynyt, sillä en ole mikään suurien tilaisuuksien ihminen. Minulla ei ole aavistustakaan millaiset kekkerit Pauli aikoo järjestää, ja kuinka paljon ja millaisia ihmisiä on tulossa. Jos osallistun tilaisuuteen, jossa tapaan paljon uusia ihmisiä, jättäydyn useimmiten tarkkailijan rooliin. Se paljon puhuttu small talk taito minulta ilmeisesti puuttuu, tai sitten oma ujouteni vaan tulee massatapahtumissa esiin. Sen sijaan pienemmät illanistujaiset ovat minun juttuni. Tykkään jutustella ihmisten kanssa, kiistellä ja väitelläkin, laittaa ruokaa yhdessä ja osallistua vaikkapa pihapeleihin. Toivottavasti tämän iltaiset juhlat ovat enemmän tuo jälkimmäisen kaltaiset. Hyvänä puolena voi toki pitää myös sitä, että kotimatka tulee olemaan lyhyt ja nopea. Tänään ei jouduta taksijonoon kärvistelemään!